 | |  | | Lynda Addisonin
Studiomme ulkomainen vahvistus Englannista. Rakastui lasiin heti ensimmäisenä talvenaan Suomessa vuonna 1998. On kouluttautunut Suomessa monipuolisesti lasitaiteeseen. Helsingin Aikuis-ja kansalaisopistoissa häntä ovat opettaneet suomalaiset ja kansainväliset lasitaiteilijat. Lynda itsekin on opettanut mm. lasinsulatusta. On osallistunut useaan yhteisnäyttelyyn ja lisäksi hänellä on ollut yksityisnäyttely Helsingissä. Haluaa tehdä uusia kokeiluja lasin ja tutkimusinfrastruktuurin tekniikoiden kesken.
Jyrki T Jortikka
Pitkä aiempi työhistoria Hotelli-ja ravintola-alalla ammattijohtajana ja yrittäjänä. Hän on 2000-luvun alusta keskittynyt lasin muotoiluun ja taidelasitekniikoiden opettamiseen.
Taide- ja sisustuslasiartesaani.
LUOTTAMUSTEHTÄVIÄ:
Taidosto Osuuskunta, hallituksen jäsen 2005-2006
Tiffans ry. hallituksen jäsen 2004 - 2005
Helsingin Taideyhdistys HTY ry. hallituksen jäsen
2005 - 2007.
Motto: "Lasi elää valossa ja väreissä"
Suomen Kulttuurirahaston apuraha v. 2006.
Pirjo Kivimäki-Krouvila
On koulutukseltaan teollinen muotoilija.
Sulattaa lasia eri muotoihin. On tällähetkellä mieltynyt erityiseseti opaalilasiin. On jäsen Teollisuustaiteen Liitto Ornamossa, joka on merkittävä muotoilijoiden valtakunnallinen, aatteellinen ja ammatillinen keskusjärjestö.
Pyry-Jukka Sariola
On vuonna 2008 eläkkeelle siirtynyt työmarkkinajuristi, jonka lasialan koulutus perustuu lyhytkursseihin. Pääasiassa on kuitenkin pitkän linjan itseoppinut muotoilija. Erikoisalaansa ovat lasivadit ja arvokkaista Dichroic- laseista muotoillut korut.
Tiffans ry:n perustajajäsen ja monivuotinen puheenjohtaja.
Opettanut lasinsulatusta, hiekkapuhallusta, etsausta ja foliotekniikkaa lukuisilla kursseilla.
|
|
|  |  |  |  |
|  |
|